Och det var ingen dröm

This time I'll present my post in three languages: in Swedish, in English and in Finnish.

Först på svenska.

Den 19 november 2011
Jag åkte till Åbo med min vän Siiri. Vi såg en musikal som heter Les Misérables. Den var den sista föreställning för en skådespelare som gjorde rollen som Enjolras. Han heter Rune Sæter. Det var den första gängen när jag såg det där musikal. Och det kunde vara den sista.
Jag har berättat av vad hände därefter på min andra blog. Jag ritade bilder för skådespelare, de bringade dem till skenen efter föreställning. Jag träffade Rune Sæter och fick en bild med honom.
En dag efter den där dag jag fick en e-post från Mikaela Tidermark som spelade rollen som Cosette.
Den 21 januari 2012
Min vän hade köpt mig en biljett för föreställning av Les Misérables. Vi hade våra platser på första raden. Eftersom Mikaela Tidermark hade skickat mig en e-post i november, hade jag ritat henne andra bild. Så, vad hände? Föreställjingen var jättebra! Efter shown Mikaela bringade min bild till skenen. Jag var så lycklig.
Men jag visste att det var näst sist gången.

 Den 11 februari 2012
I går åkte jag till Åbo för sista gången. Jag träffade Siiri och vår amerikan vän Lida. Vi såg några skådespelarna och de pratade med oss.
Jag hade hört att några av skådespelarna hade varit sjuk. Men alla av dem var där. Jag hörde hur nån av dem hade problemen med deras röster. Men det kunde inte överlägga min kväll. Jag grät under tre timmar. Efter föreställning skådespelarna kastade rosor till almänheten. Några av dem hade valt en speciell person som de gav er blomman. Mikaela Tidermark gav mig hennes rosa. Sen hade de tal och extranummer. Regissören, Georg Malvius, talade hur de som har arbetat med dig för en stor föreställningen som Les Misérables har blivit din andra familj. Extranumret var "Än en dag". Jag kunde hjälpä att gråta. Det var ett vackert slut.
Efter föreställning vi träffade Sören Lillkung, som spelade rollen som Javert. Han pratade med oss. Sen kom Mikaela. Hon kramade oss. Hon sade att hon var sjuk och hade feber. Vad synd! Vi måste lämna och vi sprang till vår tåg och åkte hem.

Vad har den här produktion gav till mig? Hoppet. Vänner. Nånting jag ska aldrig glömma. Les Misérables är en speciell musikal. Och jag kan inte se den på ett likadant sätt. Och Åbo. Den där staden ska aldrig bli samma igen.

Les Misérables har förändrat mig. Jag ska aldrig glömma. Åbo Svenska Teaters Les Misérables ska stanna i mitt hjärta.

När ditt hjärta börjar slå

i samma takt som trummans lag, 

då är det dags att börja gå 

mot en morgon dag!

In English

The 19th of November 2011
I went to Turku with my friend Siiri. We saw a musical which name is Les Misérables. It was the last performance for an actor who played the role of Enjolras. His name is Rune Sæter. It was the first time when I saw that musical. And it might have been the last time.
I have told about what happened after the show on my other blog. I drew pictures for the cast, they brought them to the stage after the show. I met Rune Sæter and got a picture with him.
A day after that day I got an e-mail from Mikaela Tidermark who played the role of Cosette.
The 21st of January 2012
My friend bought me a ticket for the show of Les Misérables. We had our seats on the first row. Because Mikaela Tidermark had sent me an e-mail in November, I had drawn her another picture. So, what happened? The show was amazing! After the show Mikaela brought my picture to the stage. I was so happy.
But I knew it was second-to-last time.
The 11th of February 2012
Yesterday I went to Turku for the last time. I met Siiri and our American friend Lida. We saw some actors and they talked with us.
I had heard that some of the actors had been ill. But all of them were there. I heard how some of them had some problems with their voices. But it couldn't spoil my night. I cried for three hours.
After the show actors threw roses to the audience. Some of them had chosen a special person whom they gave their flower. Mikaela Tidermark gave me her rose. Then they had a speech and encore. The director, Georg Malvius, told how they who have done a great work like Les Misérables become your another family. Encore was "Än en dag". I couldn't help but cry. That was a beautiful ending.
After the show we met Sören Lillkung, who played the role of Javert. He talked with us. Then Mikaela came. She hugged us. She told that she was sick and had fever. Poor thing! We had to leave and we ran to our train and went home.

What  has this musical given to me? Hope. Friends. Something I will never forget. Les Misérables is a special musical. And I will never see it on the same way. And Turku. It will never be the same city again.

Les Misérables has changed me. I will never forget. Åbo Svenska Teater's Les Misérables will stay in my heart.

När ditt hjärta börjar slå

(When you heart starts to beat)

i samma takt som trummans lag, 

(on the same time as drum's law)

då är det dags att börja gå 

(then it's time time to start to go)

mot en morgon dag!

(to tomorrow!)

Ja vielä suomeksi.

19 marraskuuta 2011

Matkustin Turkuun ystäväni Siirin kanssa. Näimme musikaalin, jonka nimi on Les Misérables. Se oli viimeinen esitys näyttelijälle, joka näytteli Enjolras'n roolin. Hänen nimensä on Rune Sæter. Se oli ensimmäinen kerta, kun näin tämän musikaalin. Ja se olisi voinut olla viimeinen.
Olen kertonut siitä, mitä tapahtui sen jälkeen toisessa blogissani. Olin piirtäny kuvia näyttelijöille, he toivat ne lavalle esityksen jälkeen. Tapasin Rune Sæterin ja sain kuvan itsestäni hänen kanssaan.

Päivä tämän jälkeen sain sähköpostin Mikaela Tidermarkilta, joka näytteli Cosetten roolin.
21 tammikuuta 2012

Ystäväni oli ostanut minulle lipun Les Misérablesin esitykseen. Paikkamme olivat ensimmäisessä rivissä. Koska Mikaela Tidermark oli lähettänyt minulle marraskuussa sähköpostia, olin piirtänyt hänelle toisne kuvan. Siis, mitä tapahtui? Esitys oli upea! Ja esityksen jälkeen Mikaela toi kuvani lavalle. Olin niin onnellinen.

Mutta tiesin että se oli toiseksi viimeinen kerta.
11 helmikuuta 2012

Eilen matkustin Turkuun viimeisen kerran. Tapasin Siirin ja amerikkalaisen ystävämme Lidan. Näimme joitain näyttelijöitä ja he puhuivat kanssamme.

Olin kuullut, että jotkut näyttelijät olivat olleet sairaana. Mutta he kaikki olivat siellä. Kuulin kuinka joillain oli ongelmia äänensä kanssa. Mutta se ei pystynyt pilaamaan iltaani. Itkin kolmen tunnin ajan. 

Esityksen jälkeen näyttelijät heittivät ruusuja katsomoon. Jotkut olivat valinneet erityisen henkilön, jolla heittää kukkansa. Mikaela Tidermark antoi minulle hänen ruusunsa. Sitten pidettiin puhe ja encore. Ohjaaja Georg Malvius kertoi kuinka ihmiset, joiden kanssa teet suuren esityksen, kuten Les Misérables, tulevt toiseksi perheeksesi. Encore oli "Än en dag". En voinut kuin itkeä. Se oli kaunis loppu.

Esityksen jälkeen tapasimme Sören Lillkungin, joka näytteli Javertia. Hän puhui kanssamme. Sitten Mikaela tuli. Hän halasi meitä. Hän kertoi olevansa sairas ja että hän oli kuumetta. Mikä harmi! Meidän piti lähetä ja juoksimme junaamme ja matkustimme kotiin.

Mitä tämä produktio on antanut minulle? Toivoa. Ystäviä. Jotain jota en unohda koskaan. Les Misérables on erikoinen musikaali. Ja en tule näkemään sitä enää samalla tavalla. Ja Turku. Se ei ei tule enää koskaan olemaan sama kaupunki.

Les Misérables on muuttanut minua. Minä en koskaan unohda. Åbo Svenska Teaterin Les Misérables jää minun sydämeeni.

När ditt hjärta börjar slå

(Kun sydämesi alkaa lyödä)

i samma takt som trummans lag, 

(samaan tahtiin rummun lain kanssa)

då är det dags att börja gå 

(silloin on aika alkaa mennä)

mot en morgon dag!

(kohti huomispäivää!)

The summers die one by one

The summers die one by one, so do shows. Let's take a look at those beautiful memories of the shows I've seen to close in Finland.

Ever since the day I started to go to watch the musicals often I've said goodbye to two brilliant shows. And on Saturday I must say goodbye to one of my favorite shows.

On 15th of January 2011 I saw Wicked in Helsinki city theatre. On 14th of May I said goodbye. It was great show with lovely improvising. I will keep the memory of the show in my heart.
I remember how the actresses cried. I remember how Tuukka Leppänen, who played Fiyero, said "You've been in Glinda's samba school" and how amazing it was to see the whole audience standing. The last show of Wicked is something I don't want to forget. Because the show changed me for the better.

On 8th of December I said farewells to Helsinki city theatre's production of Next to Normal. I liked the show and it helped me to understand who I am and what I want. Even though I think the setting and translation weren't the best ones ever, I will memorize the show. It made me really like Petrus Kähkönen as an actor (he is good!).
I liked the show when I saw it for the first time. On 8th it was my second time seeing it and it wasn't as good as I remembered. Maybe it was because it was emotional for the cast, but singing didn't amaze me like before. Still I will remember the show, because from now on I will not be the invisible girl.
And I cannot wait to see the Finnish-Swedish version of Next to Normal next autumn in Vaasa!

On Saturday, the 11th of February, I will say goodbye to Åbo Svenska Teater's production of Les Misérables. I've seen the show for two times now and after the last show I've seen it more times than any other musical. I discovered the beauty of Les Mis in last May. I saw the show on 19th of November for the first time. And I just loved it. It's more than amazing - it's almost PERFECT. The cast is awesome, I like the setting, there are no weak links.
And being the fan of this production has been an amazing adventure. Starting with an amazing friendship, ending to the fan letters and e-mails from a actress from the cast. And I will tell everything about that adventure on Sunday after the end of it.

Every day you walk with stronger step

You are very welcome to my musical blog. I'm planning to write this in three languages, not every single post but some of them. I think that I will translate the most important ones to Swedish. Mostly I will write in English but I guess it can't be helped that I'm from Finland, so I will write also in Finnish.

What am I going to write? About musicals? Yes. A post for every single musical thing I hear? No. I think I will write about my musical obsessions, my visits to theatres, reviews of the shows I see and some rants about the things which are irritating me. And everything is about musicals, of course!

About me? I'm soon seventeen years old girl who lives in Finland. I mostly see Finnish versions of musicals but I've visited West End once (and planning to go again!).
My musical obsession started in 2007 when I saw The Phantom of the Opera movie. I've been a big phan since the end of 2006 and after seeing the movie I started to love musicals. I saw the stage musical of  POTO in 2010 and after that I've been in love with stage musicals. But I guess I will tell about my musical history in some post.

What is coming next? I guess I will make a post about the last show of the Finnish-Swedish production of Les Misérables and my journey with it.

And sorry for my typos - I make them a lot. In every single language.