Nousi laulu ihmisten

Les Misérables 27.09.2013
Tampereen teatteri
Tero Harjunniemi, Mikko Siltala (u/s), Ele Millistfer, Tomi Metsäketo, Sarah Nedergård, Saara Lehtonen, Samuel Harjanne, Ville Majamaa, Ritva Jalonen + ensemble

Niin. Les Misérables. Viime vuoden joulukuussa kirjotin jo lyhyesti sen paluusta Tampereen teatteriin. Ensi-illat olivat ja menivät ja itse istuin Tampereen teatterissa ensimmäisessä rivissä perjantai-iltana. Enkä kyllä ihan odottanut tätä kun istuin info-tilaisuudessa himean skeptisenä tulevan suhteen. Les Misérables ei pettänyt minua tälläkään kertaa, vaan näin kaunista ja upeaa musiikkiteatteria, joka sai kyyneliin koska se oli vain niin hyvä.

Sille joka ei Les Misérablesia ennestään tunne, kyseessä on maailman suositumpiin kuuluva musikaali. Sen ovat luoneet Alan Boublil ja Claude-Michel Schönberg Victor Hugon romaanin pohjalta. Suomessa sitä esitetään nykymuodossaan kolmatta kertaa. Tampereella esitettiin konseptialbumiin pohjautuvaa versiota jo vuonna 1984, vuotta ennen musikaalin nykymuodon syntymistä Lontoossa.

Les Misérables kertoo miehestä nimeltä Jean Valjean. Hän rikkoo ehdonalaisen 19 vuoden vankeuden jälkeen. Hänestä tulee pormestari pienessä kaupungissa, jossa hän kohtaa Javertin, poliisin, joka on  hänelle tuttu jo vankeusajoilta. Kun Javert tunnistaa Valjeanin, alkaa entisellä vangilla vuosien pakoilu poliisilta. Valjean pelastaa tehtaassa työskennelleen naisen, Fantinen, tyttären häijyiltä Thénardiereilta. Valjean muuttaa tytön kanssa Pariisiin, jossa vuosien kuluttua Cosette rakastuu barrikadeille suuntaavaan nuoreen mieheen, Mariukseen.

Tampereen teatterin versio on pohjautuu Åbo Svenska Teaterin vuosina 2010-2012 esitettyyn produktioon musikaalista. Tekijätiimi on pääosin sama ja näyttelijöistäkin osa uusii roolinsa, Sören Lillkung Javertina, Tomi Metsäketo Mariuksena ja Samuel Harjanne Enjolraksena. Sören Lillkung oli edelleen poissa kun kävin katsomassa esitystä, joten tällä kertaa Javertina näin toisen understudeista, Mikko Siltalan.

Tero Harjunniemi vakuutti minut persoonallisella ja kauniillaa äänellään. Prologin aikana päässäni pyörivät kaksi asiaa: niin hyvä Valjean ja niin hyvä piispa (Topi Lehtomäki). Käsitys vain vahvistui esityksen edetessä. Hienovarainen näytteleminen yhdistettynä kantavaan ääneen, pidin erittäin paljon.
Mikko Siltala suoriutui hyvin osastaan Javertina. Sören Lillkungin saappaiden täyttäminen ei ole helppo tehtävä, mutta Siltala teki hienoa työtä. Siltala oli parhaimmillaan Javertin kahdessa soolossa, joista erityisesti Tähdet oli erittäin kaunis ja vakuuttava.


Ele Millistfer tekee kaunista työtä Fantinena. Virolaisen Millistferin aksentti särähti paikoin korvaan, mutta Fantinen soolossa, Muistan vanhaa haavettain (I dreamed a dream), siihen ei kiinnittänyt huomiota enää lainkaan. Kaunis ja vahva ääni ja näyttelemistä oli miellyttävää katsoa.
En ymmärrä miksi erinäisissä arvosteluissa on puhuttu Sarah Nedergårdin aksentista. Itse en kuullut sitä lainkaan, vaan suomenruotsalainen Nedergård oli vakuuttava Cosette. Nedergårdin Cosette eli tarpeeksi pää pilvissä, mutta oli silti jalat maassa -tyyppi. Eikä äänestä kuulunut kuin yhden kerran, että Nedergård esiintyi sairaana. 

Näin sekä Tomi Metsäkedon että Samuel Harjanteen ÅST:n Les Misérablesissa. Metsäketo ei tuntunut kuuluvan opiskelijoiden joukkoon ikänsä puolesta, mutta onhan hänellä hieno ääni. Tuntuu kuin hänen näyttelijänkyvyistään olisi kadonnut jotain Turun ja Tampereen versioiden välillä, mutta myönnettäköön että sosiaalisesti kömpelöä Mariusta Metsäketo esittää loistavasti.
Kun näin Samuel Harjanteen ÅST:ssa, näin vihaisen nuoren miehen johtamassa vallankumousta. Kenties liiankin vihaisen. Tällä kertaa suuni levähti auki kun näin Enjolraksen astuvan näyttämölle. Miten tätä kuvailisi: vau. En tiedä mitä odotin ellen sitten kehitystä jo valmiiksi ihan hyvästä Enjolraksesta, mutta että tälläinen muutos. Harjanne oli vallankumousjohtaja. Harjanne ei vain esittänyt Enjolrasta, hän oli Enjolras ollessaan lavalla. Persoonallinen ja vahva ääni täytti teatterin ja minä olisin ainakin seurannut tätä miestä barrikadeille. Jos Harjanteesta voi sanoa yhden miinuksen, se on viimeisen nuotin huutaminen. Ääntä kyllä riittäisi, miksei siis laulettaisi myös viimeistä nuottia?

Näin Saara Lehtosen nyt kolmatta kertaa lavalla. Kaksi edellistä kertaa olivat Veriveljissä, enkä ollut tunnistaa näyttelijää samaksi. Melkoinen hyppy kahden erilaisen hahmon välillä. Époninen hahmosta on riisuttu musikaaliin kaikki paitsi tämän rakkaus Mariukseen. Lehtosen esittämänä Éponine löysi myös kirjassa olleita osia rikkinäisestä nuoresta naisesta, joka on valunut kurjuuteen ja mielenvikaisuuteenkin. Monitasoinen hahmo on vaikea esittää, mutta Lehtonen onnistuu siinä. enkä ole koskaan kuullut koskettavampaa versiota Haaveilen (On my own) -kappaleesta. Taisin olla erittäin itkuinen istuessani eturivissä.

Thénardierin pariskuntana loistivat Ville Majamaa ja Ritva Jalonen. Propsit molemmille ehdottomasti hauskimmasta Kerjälaiset juhlii (Beggars at the feast) -esityksestä, josta olen kuullut. ehkä jäin hieman kaipaamaan vakavampaa ja puhtaasti ilkeaa pariskuntaa ÅST:sta, mutta musikaali ansaitsi hetkelliset koomiset hetkensä kahden loistavan näyttelijän kanssa. Ja kiitos Jalosen, sain loistavat naurut hänen kaivellessaan majatalon asiakkaiden laukkuja naamani edessä (kenen idea se korsetti oli, en ole nauranut pienelle yksityiskohdalle näin paljon varmaan koskaan).

Ensemblestä nostan esille Heikki Mäkäräisen ja Jonas Saaren. Mäkäräisen olin nähnyt aiemmin lavalla ja hänen esiintymistään on aina miellyttävä seurata. Saaren näin nyt ensimmäisen kerran enkä meinannut saada silmiäni irti tästä karismaattisesta näyttelijästä. Kaunis ja vahva ääni ja loistava osa ensembleä. Myöskin Lauri Liiv Bamataboisina oli loistava, en ole turhaan lukenut ystäväni Siirin blogista kehuja tästä pienestä roolisuorituksesta. Lisäksi mainittakoon vielä aivan loistava Gavroche Arvid Lundén, josta ei olisi koon puolesta voinut päätellä lähtevän sellaista ääntä!

Les Misérables on minulle tärkeä musikaali. Se ei ole koskaan ollut minulle se numero yksi (Oopperan kummitus vie sen sijan), mutta rakastan sitä monista syistä.  Hienot hahmot, kaunis musiikki ja ennen kaikkea sen tarjoamat kaunit muistot. Olen tavannut kaksi upeaa ystävää tämän musikaalin ansiosta. Näistä muistoista kiitän Åbo Svenska Teateria. Tampereen teatteria kiitän tähän musikaaliin tarttumisesta ja uusien muistojen luomisesta. Sillä mikään ei voita sitä tunentta, kun näet piirtämiäsi kuvia näyttelijöiden käsissä loppukumarruksissa sen jälkeen, kun olet itse itkenyt viimeiset viisitoista minuuttia.

Lopuksi minulla on vain kaksi kysymystä: milloin näen tämän uudelleen (oikea vastaus 17.10) ja kuka on Jean-Pierre joka on kreditoitu kahdelle näyttelijälle käsiohjelmassa?

Kuvat © Harri Hinkka/Tampereen teatteri

P.S. muutama yksityiskohta tästä arvostelusta: tämä on pisin kirjoittamani enkä silti saanut sanottua kaikkea haluamaani. osa kaksi tulee lokakuussa. Ja tämä oli työnimeltään Vallun valkoinen silinteri viitaten Jean Valjeanin silinteriin, joka näkyi yhdessä kohtauksessa ja katosi sitten.

Takaa naamioiden kenties löytyy ihminen

Ensin pyydän anteeksi hiljaiseloani. En ole henkilökohtaisista syistä saanut kirjoitettua teatterista mitään, vaikka olen useammankin esityksen nähnyt. Sitten siirrytäänkin itse asiaan

Jekyll & Hyde 30.04.2013 ja 31.08.2013
Turun Kaupunginteatteri
Riku Nieminen, Anna Victoria Eriksson, Jennie Storbacka, Severi Saarinen, Mika Kujala, Lauri Ketonen/Juha Antikainen, Jukka Aaltonen, Riitta Salminen, Petri Rajala, Mikko Jokinen, Mikael Haavisto, Minna Hämäläinen ja ensemble

Tohtori Henry Jekyll toivoo löytävänsä keinon parantaa isänsä ja päätyy tekemään itsellään ihmiskokeen. Kokeen seurauksena hän herättää pahan puolensa, herra Edward Hyden. Kun Jekyllin sydämestä kilpailevat kihlattu Emma ja hurmaava prostituoitu Lucy, soppa on valmis.

Jekyll & Hyde on tarinana ihanan monipuolinen. Musikaali perustuu Robert Louis Stevensonin romaaniin Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta tiedän musikaalin tehneen paljonkin muutoksia alkuperäiseen tarinaan. Musikaali muodostaa kuitenkin ehjän kokonaisuuden, joka toimii Turussa kuin unelma.

Ensimmäinen kertani Turun kaupunginteatterissa olikin Jekyll & Hyde ensimmäisestä rivistä. Reaktioni oli hyvin samanlainen kuin kahden ystäväni eilen. Väliajalle poistuin suu auki ja lopuksi sitä huomasi osoittamassa suosiota seisaaltaan. Jo ensimmäisen kerran jälkeen olin varma, että tässä on loistava osoitus suomalaisesta musiikkiteatterista. Mutta mikä tässä sitten viehättää niin paljon?

Ensimmäisenä syynä voisi sanoa erittäin toimivan näyttelijäntyön. Tiedän ihmisiä, jotka olivat skeptisiä Riku Niemisestä kaksoispääroolissa. Itse olen nyt kahden kerran jälkeen todennut, että epäilyksille ei ollut sijaa. Nieminen loistaa ja tekee hypyn Putous-imagostaan vakavaan rooliin. Nieminen ei ole välttämättä Suomen paras laulaja, mutta näyttelijänä hän on erinomainen, enkä voi olla hämmästelemättä hänen kehonhallintaansa. Pienet erot Jekyllin ja Hyden välillä tulevat Niemisen roolisuorituksen kautta selkeästi esille.

Anna Victoria Eriksson loistaa Lucyn roolissa. Erikssonin kaunis ääni pääsee oikeuksiinsa Lucyn sooloissa. Aiemmin olen nähnyt Anna Victoria Erikssonin Les Misérablesissa ja Aladdinissa, joissa hän oli loistava molemmissa, mutta Lucyn rooli tuntuu sopivan hänelle kuin nenä päähän.

Toinen naispääosan esittäjä, Jennie Storbacka, oli minulle ennestään tuttu Åbo Svenska Teaterin HAIR:sta. Sääli että Strobackan esittämä Emma jää pintapuolisemmaksi kuin Erikssonin Lucy. Tämä johtuu lähinnä käsikirjoituksesta.

Kaikista eniten ihastuin kuitenkin Severi Saarisen Uttersoniin. Vaikka Uttersonilla ei ole älyttömiä määriä aikaa näyttämöllä ja hahmolle on jäänyt osaksi laukua vitsejä, kiitos Saarisen, hahmossa on syvyyttä. Varsinkin toisessa näytöksessä Uttersonin ja Hyden kohtaaminen saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Kiitoksensa saakoot myös Mika Kujala Danvers Carew'na ja Minna Hämäläinen Nellienä. Kummankin persoonallinen ääni ja hieno näyttelijäntyö toivat lisää syvyyttä heidän hahmoihinsa.

Eniten voimaa Turussa on kuitenkin joukkokohtauksissa. Toisen näytöksen avaava "Murha, murha" on ehdottomaksi yksi upeimpia kokemiani musikaalinumeroita. Ensemble loistaa aina ollessaan lavalla. Upeasti tehdyt puvut ja toimiva lavastus saivat niin minut kuin seuralaiseni eilen syöksymään sisälle tarinaan.

Jos roolitus on onnistunut, niin on myös lavastus ja valaistus. En ole aiemmin nähnyt samassa mittakaavassa yhtä toimivaa ja samalla upean monimutkaista lavastusta. En olisi millään tahtonut saanut tarpeekseni Jekyllin työhuoneen tuijottamisesta. 

Ohjaaja Tuomas Parkkisen tuoma realistinen kuvaus addiktiosta toi paikoittain mieleen itseni omine addiktioineni. Tarinan kulussa on jotain ongelmia ja itse jäin kaipaamaan erityisesti Emman hahmoon lisää syvyyttä. Ja kenties addiktion olisi voinut esittää vahvemmin. Toinen katselukerta sia kuitenkin huomaamaan Niemisen näyttelemisessä niitä nyansseja, joita jäin tiedostamatta kaipaamaan edellisellä kerralla. Ehkä ne olivat siellä jo silloin, mutta en vain kiinnittänyt asiaan huomiota.

Turun kaupunginteatteri on tuonut lavalle todellista teatterin taikaa, joka sai minut hullaantumaan toisellakin kerralla yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin. Minut taitaa löytää katsomosta vielä kolmannenkin kerran ellei jopa useamman.

Kuvat © Robert Seger

P.S. havahduin kesken ensimmäisen näytöksen miettimästä, miten olisin vastannut tietyn katkelman perusteella äidinkielen tekstitaitokokeeseen kysymykseen Jekyllin ja Uttersonin välisestä suhteesta. Hyvin on äidinkielenopettaja aivopessyt. Jos olisi lähdemateriaalia käytettävissä, voisin melkein kirjoittaa sen.