Se auttaa totuudelta silmät sulkemaan

Kun menen teatteriin, minulta löytyy usein kasa isoja kirjekuoria. Annan ne eteenpäin narikassa ja siirryn katsomaan esitystä. Muutaman viimeisen kirjekuoren sisältö on näyttänyt tältä.

 Äitini sanoi joskus, että olen piirtänyt niin kauan, kuin minulla on pysynyt kynä kädessä. Kävin kuvataidekoulussa seitsemän vuotta, kuvataidekerhossa, sarjakuvakursseilla, kävin lähes kaikki lukion kuvataiteen kurssit. Piirtäminen ja maalaaminen ovat olleet aina iso osa elämääni. Jopa siihen pisteeseen, että kuvataidekoulussa opettajani sanoi, että olisi halunnut minun hakevan kuvataideakatemiaan, sen sijaan että lähdin opiskelemaan maantiedettä. Piirtämisestä on tullut pääosin tuhertelua tätä nykyä, mutta innostun usein hyvän musikaalin nähtyäni piirtämään jotain kunnollista näyttelijöille kiitokseksi. Piirtämisestä on tullut myös todellisuuspakoa.

Aloitin ensimmäisten kuvien antamisen 2011, sen jälkeen kun Helsingin kaupunginteatterin Wickedin ympärille muodostui fani-ilmiö. Vein viimeiseen esitykseen kuvat Anna-Maija Tuokolle ja Maria Ylipäälle, jotka esittivät pääosia. Wickedin jälkeen innostuin Les Misistä. Hankin lipun Åbo Svenska Teaterin produktion viimeiseen esitykseen marraskuulle 2011, ennen kuin selvisi että esityskautta jatkettaisiin keväälle 2012. Alkoi ankara piirtäminen. Vein Les Misiin kuvia näyttelijöille, joista osa tuotiin näytille loppukumarruksiin. Myöhemmin selvisi myös, että kuvia oli esillä pukuhuoneissa. Tällainen reaktio 16-vuotiaan piirroksiin johti siihen, että piirrän edelleen näyttelijöille. Esityksen päätyttyä saatan olla itkuinen tai muuten tunteiden vallassa, mutta koen ylpeyttä ja onnea jos kuvani ovat mukana loppukumarruksissa.

Olen vienyt kuviani ÅST:n Les Misin jälkeen moneen esitykseen. Seinäjoen kaupunginteatterin Vampyyrien tanssiin (oikeastaan Vappurevyyseen), Turun Jekyll & Hydeen, Tampereen teatterin Les Misérablesiin, ÅST:n Jesus Christ Superstariin ja viimeisimpänä HKT:n Vampyyrien tanssiin. Ja eilisen (8.3.2016) näytös HKT:n Tanssista muistutti, miksi käytän öitäni piirtämiseen ja maalaamiseen. Miksi annan kuvia näyttelijöille esityksissä, joita rakastan.

Vampyyrien tanssi on ollut kovasti minulle energiaa tuova musikaali tänä keväänä, kun on ollut hyvä, jos saan itseni ylös sängystä. Esitys oli eilen yksi iso energiapommi. Seitsemättä kertaa upposin Transilvaniaan ja vampyyrien maailmaan, mutta jostain syystä tällä kertaa pääsin syvemmälle. Unohdin ihmiset ympärilläni, seurasin esitystä ja olin sisällä sen maailmassa. En edelleenkään voi sanoin kuvailla, miten upea esitys oli. Minulle suurin palkinto oli kuitenkin loppukumarruksissa, kun ensin ensemblen mukana Miiko Toivainen tuli piirrokseni kanssa (kolmas kuva yläpuolella). Sitten Petrus Kähkönen tuli (kuva 1) kanssa ja vetäisi lavalla vielä piirroksen asennonkin. Esityksen jälkeen ehdin tavata vielä lyhyesti Jonas Saaren, joka oli ollut kreivin roolissa. Paikalla olleet kanssafanit olivat aivan yhtä innoissaan loppukumarruksista ja esityksestä kuin minäkin. Sain esityksen jälkeen myös kiitosta twitterissä kuvistani.

Kirjoittaja Jonas Saaren puraisussa.

Minä piirrän ja annan kuvia eteenpäin, koska musikaalit ovat minulle melkein elinehto. Koska haluan kiittää näyttelijöitä hyvästä työstä, josta nautin. Koska jos en olisi aikanaan tutustunut musikaalien maailmaan, en välttämättä olisi hengissä enää tänä päivänä. Karua mutta totta. Minulle myöhään menneet yöt piirtäessä ovat pieni hinta siitä kiitollisuuden tunteesta, jonka saan istuessani katsomossa. Tai siitä onnellisuuden määrästä, jonka sain viimeksi eilen Vampyyrien tanssissa. Koska sitä minä olin eilen, erittäin onnellinen ja täynnä energiaa.

Postauksessa olevat kuvat on annettu Samuel Harjanteelle (x2), Miiko Toiviaiselle (x2), Mikko Vihmalle, Maria Ylipäälle, Anna-Maija Tuokolle, Rune Sæterille, Mikaela Tidermarkille, Riku Niemiselle, Anna Victoria Erikssonille, Petrus Kähköselle ja Jonas Saarelle + kaikille ÅST:n Les Misin viimeisen esityksen pääosan esittäjille.