Helsingin kaupunginteatteri
Esko Roine, Ritva Jalonen (u/s), Anna-Maija Tuokko, Raili Raitala, Marika Westerling, Leenamari Unho, Antti Lang, Tuukka Leppänen, Eero Saarinen, Risto Kaskilahti, Matti Olavi Ranin ja ensemble
Suomen suosituin musikaali. Varma kassamagneetti. Pääroolissa tunnettu näyttelijä.
Helsingin kaupunginteatterin esityskauden 2012-2013 suurmusikaalia voidaan kuvailla muun muassa näin. Mutta voisinpa itse lisätä vielä muutaman kuvauksen.
Puuduttava. Innoton. Raskaimmat aiheensa olankohautuksella ohittava esitys, joka jättää toivomaan enemmän.
Viulunsoittaja katolla kertoo köyhästä maitomiehestä Tevjestä (Esko Roine) ja tämän perheestä. Tevje toivoo saavansa tyttärensä juutalaisten perinteiden mukaisesti naimisiin. Tämä aiheuttaa ongelmia kolmen vanhimman tyttären kanssa. Vanhin Tzeitel (Anna-Maija Tuokko) halajaa naimisiin köyhän räätälin Motel Kamzoilin (Antti Lang) kanssa, vaikka isä Tevje ja äiti Golde (Ritva Jalonen) muuta toivovat. Toinen tytär, Hodel (Raili Raitala), löytää toisen puolikkaansa Perchikistä (Tuukka Leppänen), matkustelevasta nuoresta miehestä. Kolmas tytär Chava (Marika Westerling) on isälle ongelmallisin, kun kosija ei olekaan juutalainen. Tsaarin Venäjällä juutalaisilla ei ole helppoa ja uudet tuulet puhaltavat jopa perinteikkääseen Anatevkaan
Minulla ei ole pahaa sanottavaa näyttelijöistä. Esitys viedään läpi rautaisella ammattitaidolla ja yksilösuoritukset onnistuvat. Esko Roineen karisma pitää esityksen kasassa, silloinkin kun se muuten ontuisi. Anna-Maija Tuokko, Raili Raitala ja Marika Westerling ovat vakuuttavia nuorina rakkautta halajavina tyttärinä. Tuukka Leppäsen ääni on aina yhtä upea ja soi kauniisti yhteen Raitalan äänen kanssa yhteisessä kappaleessa. Ensemblessä on voimaa ja joukkokohtaukset täyttävät ison lavan.
Suuri lava tuo suuren lavan vaikeudet. Vaikka lavasteet ja valot auttavat, yksin lavalla seisova näyttelijä näytti pieneltä ja yksinäiseltä jopa toisesta rivistä katsottuna. Mutta samalla suuri lava sai aikaan selkeän käsityksen kyläilmapiiristä, kaduista talojen välissä ja loi todellista tilantuntua. Tähän ei pienempi nyättämö olisi välttämättä kyennyt samalla tavalla. Puvustus oli toimivaa ja pienet yksityiskohdat toivat näyttävyyttä.
Lähtömateriaali on mitä on, enkä ole siihen ole koskaan tykästynyt. Mutta ohjaajan visio jätti minusta pois suuret kysymykset eriarvoisuudesta. Ohjaaja Hans Berndtsson loi HTK:n vuoden 2010-2011 musikaaliin, Wickediin, mukaan paljon ajankohtausua piirteitä ja jopa yhteiskuntakritiikkiä. Tämä kaikki oli poissa Viulunsoittajassa. Kepeä tarina, jonka suurin pointti tuntui olevan vain tytärten naittaminen. Chavan kielletty avioliitto kristityn Fedkan kanssa ja juutalaisten ajaminen kodeistaan tuntuivat vain siirtyvän syrjään olankohautuksella. Kun esitys viimein oli lopussa, rukouksen lisääminen loppuun ei saanut loppua tuntumaan lopulta. Kaunishan se oli lopetukseksi, mutta se ei tuonut oikein lopun tunnelmaa.
Viulunsoittaja katolla sai Suomen ensi-iltansa juurikin Helsingin kaupunginteatterissa 1966, vain kaksi vuotta kantaesityksensä jälkeen. Yli 40 vuotta myöhemmin musikaali saapui takaisin sille näyttämölle, josta se siirtyi kesäteattereiden kuninkaaksi. Niin ammatti- kuin amatööriproduktioiden suosima musikaali ei ollut ensimmäisenä mielessä veikkaillessa HKT:n tämän vuoden musikaalia. Eikä se ollut ensimmäisenä katsomislistallakaan, kun tieto saapui. Enkä nytkään menisi sitä uudemman kerran katsomaan.
Miksi?
Suurin syy on Helsingin kaupunginteatterin lippujärjestelmä. Olen opiskelija ja rakastan teatteria. Tunnen oloni hiukan sorretuksi aina kaupunginteatterin sesonkikaudella, kun mitkään edut eivät ole voimassa. En voi ostaa opiskelijalippua, joten maksan peruslipun hinnan. Köyhänä opiskelijana se tuntuu kukkarossa, eikä edes vähän. Sesonkihintajaksolla en haluaisi lähteä kaupunginteatterille päinkään, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Minulla oli lahjakortti tuhlattavana ja totesin, että kai se on pakko nähdä. Perus- ja etuhintajaksoilla hinnat ovat siedettäviä. Tällä hetkellä kovimmat hinnat Suomen musikaalimaailmassa pyydetään Svenska Teaternin Kristina från Duvemålassa, mutta ei Viulunsoittaja sesonkihintajaksolla kauas jää, kun lippu maksaa 59€. Kallista? Kyllä.
Viulunsoittaja katolla ei ole ollut minusta koskaan järin kiinnostava. Eikä tämä tulkinta kosketa. Väliajan alkaessa totesin hiljaa mielessäni, että kylläpäs tässä on puutunut olo. Eikä se olo helpottanut väliajan jälkeenkään. Ehkä tämä ei vain ole minun juttuni.
Ainoa syy, miksi voisin harkita lähtöä uudestaan, on näyttelijäkaarti. Useampaa kuin yhtä näyttelijää olen ihastellut itselleni sopivimmissa musikaaleissa aiemmin, eivätkä nämä samaiset ihmiset petä oletuksiani. Muutama uusi tuttavuus tämän musikaalin kautta tuli, eivätkä hekään olleet missään nimessä huonoja. Mutta voiko hyvä näyttelijäntyö pelastaa esityksen, joka ontuu useista muista paikoista? Ei ainakaan tällä kertaa.
Kuvat © Tapio Vanhatalo
